Koira tuli taloon

Lappi on tuonut elämääni uuden harrastuksen - metsästyksen. Omasta suvustani ei juuri kukaan harrasta metsästämistä, vaikka luontoa onkin opetettu aina arvostamaan. Entisen avopuolisoni avulla olen oppinut ymmärtämään harrastuksen hienouden ja huomannut, että kun katsoo tarkemmin, näkee enemmän - myös luonnossa. Samalla voi olla osana elämän kiertokulkua, nauttia lukemattomista päivistä metsän rauhassa ja joskus maistella hyvää riistaruokaa. Välillä otetaan, välillä annetaan - kannamme myös oman kortemme kekoon hoitamalla riistapeltoa ja viemällä nuolukiviä paikoilleen metsään.

Harrastus näkyy myös kotona. 

Metsästyskortin suoritin 2014, jolloin olin jo hyvän aikaa seurannut exäni ja laikojen yhteispeliä metsällä - perässä tarpoen ja välistä eväsreppua kannellen. Harrastuksessa viehätti koirien kanssa yhdessä toimiminen, luonnon merkkien seuraaminen ja tulkitsemaan oppiminen, samoilu paikoissa joihin ei muuten tulisi mentyä. Ja sellaisiin aikoihin, jolloin normaalisti kääntäisi vielä kylkeä sängyssä. Kamera kulkee usein mukana metsäreissuilla, vaikkakin ikimuistoisimmat tilanteet tulevat niin yllättäen, että niistä ennättää tallentua vain muisto. 

Kotiimme muutti syksyllä 2015 koiranpentu nimeltään Pihkatapin Sissi. Venäläiseurooppalainen laika, mustavalkoinen metsästyskaverimme, on jo valloittanut sydämet ja pitänyt kiireisenä, mutta päivääkään ei ole vielä mennyt ilman naurua sen touhuja seuratessa. Ensimmäinen linnunhaukkukin on kuultu, sekun on tässä harrastustoiminnassa aika oleellista. 

Sissi ja lempilelunsa Hirvi. 

Koiraa kuvatessa kameran tulee olla hollilla ja laukaisinta painella ahkerasti. Vain jokunen kuvista onnistuu, useimmista tulee pelkkiä kuvia viuhahduksista paikasta toiseen. Äänien avulla saa joskus katseen kiinnitettyä linssiin, mutta yleensä siitä menee vain silmänräpäys, kun Sissi jo kiitää kohti kameraa tutkimaan, että mikä on homman nimi. 

Kukkulan kuningas. 

Tutkimusmatkalla. 

Katse.

Mannekiinina tarkoituksettomasti.